

Onni
Larri
Helsinki
"Innovaatio, yhteisöllisyys ja kestävyys – Helsingin tulevaisuuden perusta. "
Olen Onni Larri, 25-vuotias kauppatieteiden maisteriopiskelija Hankenilla sekä aktiivinen toimija Helsingin opiskelija- ja kulttuurielämässä. Uskon, että menestyvä Helsinki rakentuu vahvan yrittäjyyden, hyvinvoivien asukkaiden ja kestävien ratkaisujen varaan.
Yrittäjyys ja kestävä talouskasvu luovat pohjan kaupungin elinvoimalle. Haluan, että Helsinki tukee uusia yrityksiä, sujuvoittaa lupaprosesseja ja varmistaa, että kaupunkimme on houkutteleva paikka niin pienille kuin suurille toimijoille. Kaupungin hankinnoissa on painotettava kestävyyttä ja laatua, jotta voimme luoda pitkäjänteisesti vastuullista kasvua. Lisäksi haluan vahvistaa korkeakoulutuksen ja työelämän välistä yhteyttä, jotta Helsinki säilyy osaamisen ja innovaatioiden keskuksena.
Onnellisuus ja hyvinvointi eivät ole itsestäänselvyyksiä edes maailman onnellisimmassa pääkaupungissa, niitä pitää vaalia. Kaupunkitilamme ja palvelumme on suunniteltava niin, että ne tukevat yhteisöllisyyttä, liikuntaa ja kulttuuria sekä tarjoavat apua ja tukea sitä tarvitseville. Olen tällä hetkellä mukana johtamassa Nordic Happiness Summittia, jonka yksi tavoitteista on, että Suomi ja Pohjoismaat pysyvät jatkossakin maailman onnellisimpien yhteiskuntien joukossa.
Ympäristöteot tehdään kaupungeissa. Helsingin tulee olla edelläkävijä ilmastotoimissa, kiertotaloudessa ja kestävässä liikenteessä. Haluan edistää ratkaisuja, jotka tekevät vihreistä valinnoista helpompia ja saavutettavia kaikille. Kaupunkiluonnon vaaliminen, lähiruoan suosiminen sekä kestävät hankinnat ovat konkreettisia tekoja, joilla Helsinki voi näyttää suuntaa kestävässä kehityksessä.
Älä epäröi ottaa yhteyttä – haluan kuulla ajatuksiasi! Tehdään yhdessä Helsingistä kaupunki, jossa innovaatio, hyvinvointi ja kestävyys ovat etusijalla!
Vaaliteemat
Edelläkävijä ilmasto- ja ympäristöasioissa
Ympäristöteot tehdään kaupungeissa. Helsingin tulee olla edelläkävijä ilmastotoimissa, kiertotaloudessa ja kestävässä liikenteessä. Haluan edistää ratkaisuja, jotka tekevät vihreistä valinnoista helpompia ja saavutettavia kaikille. Kaupunkiluonnon vaaliminen, lähiruoan suosiminen sekä kestävät hankinnat ovat konkreettisia tekoja, joilla Helsinki voi näyttää suuntaa kestävässä kehityksessä.
Talous ja elinkeinoelämä
Yrittäjyys ja kestävä talouskasvu luovat pohjan kaupungin elinvoimalle. Haluan, että Helsinki tukee uusia yrityksiä, sujuvoittaa lupaprosesseja ja varmistaa, että kaupunkimme on houkutteleva paikka niin pienille kuin suurille toimijoille. Kaupungin hankinnoissa on painotettava kestävyyttä ja laatua, jotta voimme luoda pitkäjänteisesti vastuullista kasvua. Lisäksi haluan vahvistaa korkeakoulutuksen ja työelämän välistä yhteyttä, jotta Helsinki säilyy osaamisen ja innovaatioiden keskuksena.
Hyvinvoivat asukkaat
Onnellisuus ja hyvinvointi eivät ole itsestäänselvyyksiä edes maailman onnellisimmassa pääkaupungissa, niitä pitää vaalia. Kaupunkitilamme ja palvelumme on suunniteltava niin, että ne tukevat yhteisöllisyyttä, liikuntaa ja kulttuuria sekä tarjoavat apua ja tukea sitä tarvitseville. Olen tällä hetkellä mukana johtamassa Nordic Happiness Summittia, jonka yksi tavoitteista on, että Suomi ja Pohjoismaat pysyvät jatkossakin maailman onnellisimpien yhteiskuntien joukossa.
Ehdokkaan vastaukset vaalikoneessa
1 / 11
Varhaiskasvatuksen tulee olla maksutonta kaikille.
2 / 11
Koulujen tulisi priorisoida perinteisiä oppikirjoja digitaalisten oppimateriaalien sijaan.
3 / 11
Yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä on panostaa urheilutiloihin ja liikuntamahdollisuuksiin.
4 / 11
On tärkeää tarjota kaikille asukkaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kulttuuritoimintaan.
5 / 11
Kunnan tulee ottaa käyttöön tai kehittää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten kunta käyttää varojaan niin sanotun osallistuvan budjetoinnin avulla.
6 / 11
Kunnan tulee panostaa joukkoliikenteeseen.
7 / 11
Tulisi olla mahdollista olla asukas useammassa kuin yhdessä kunnassa esimerkiksi digitaalisen kuntalaisuuden kautta.
8 / 11
Kunnan tulee paremmin mahdollistaa uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman, laajentaminen.
9 / 11
Kunnan tulee monipuolistaa asumismuotoja kaavoituksessa nykyiseen verrattuna.
10 / 11
Kunnan tulee ottaa käyttöön anonyymi rekrytointi.
11 / 11