

Sharie
Sveholm
Porvoo
"Kestävä ja houkutteleva Porvoo - jossa asukkaat ja yritykset kasvavat yhdessä."
Hei! Olen Sharie, ja olen ehdokkaana Porvoon kuntavaaleissa 2025 koska haluan olla mukana tekemässä upeasta Porvoosta vieläkin paremman – kaupungin, jossa arki sujuu, yrittäjyys kukoistaa ja osallisuus on keskiössä.
Koulutukseltani olen merkonomi, tradenomi ja kauppatieteiden maisteri. Olen ollut aktiivinen luottamustehtävissä opiskelijakunnassa ja RKP-nuorissa, joista olen saanut arvokkaita kokemuksia yhteistyöstä ja tulosten saavuttamisesta yhdessä muiden kanssa. Vapaa-aikani vietän perheen ja ystävien kanssa, salilla, luonnossa tai Netflixin parissa.
Kokemukseni markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen parissa näen mahdollisuuksia siellä, missä muut saattavat nähdä esteitä. Porvoon on oltava houkutteleva ja viihtyisä kotikaupunki asukkailleen, mutta myös vetovoimainen uusille yrityksille ja muuttajille. Meidän tulee ajatella pitkällä aikavälillä ja sopeuttaa kaupungin palvelut vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Vaaliteemat
Talous ja elinkeinoelämä
Porvoon tulee kasvaa ja kehittyä. Meidän on vahvistettava paikallista taloutta ja luotava lisää mahdollisuuksia yrittämiselle ja yritysten kasvulle. Uskon tulevaisuuteen, jossa niin pienet kuin suuret yritykset menestyvät ja antavat oman panoksensa kaupungin kehitykseen. Meidän on luotava ilmapiiri, jossa innovaatiot, yrittäjyys ja yhteistyö ovat keskiössä. Panostamalla työpaikkoihin ja vahvaan työmarkkinaan voimme houkutella sekä uusia asukkaita että yrityksiä kaupunkiimme. Meidän tulee suunnitella tulevaisuutta pitkällä aikavälillä, luoda kestäviä ratkaisuja ja tehdä Porvoosta houkutteleva paikka, jossa ihmiset haluavat elää, työskennellä ja investoida.
Kestävä ja viihtyisä kaavoitus
Elinvoimainen Porvoo tarvitsee kestävää ja viihtyisää kaupunkisuunnittelua. Kyse ei ole pelkästään modernien, toimivien alueiden luomisesta, vaan myös siitä, että säilytämme sen, mikä tekee Porvoosta ainutlaatuisen. Meidän on löydettävä tasapaino, jossa uudet rakennukset sulautuvat kaupungin historiallisesti arvokkaaseen ilmeeseen ja ympäristöön. Samalla meidän tulee suojella luontoamme ja kehittää alueita, jotka tukevat niin asukkaita kuin yrityksiä. Pitkän aikavälin suunnittelu, joka ottaa huomioon sekä tulevaisuuden tarpeet että kaupungin historian, mahdollistaa Porvoon kasvun tavalla, joka tuntuu oikealta sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Ajattelemalla kestävästi ja luomalla houkuttelevia, elinvoimaisia kaupunginosia, joissa keskitytään esteettömyyteen, viheralueisiin ja hyvään liikennesuunnitteluun, voimme tehdä Porvoosta paikan, jossa ihmiset haluavat asua, työskennellä, vierailla ja viihtyä – tänään ja tulevaisuudessa.
Hyvinvoivat asukkaat
Porvoon on oltava kaupunki, jossa ihmiset viihtyvät ja haluavat asua. Tämän saavuttamiseksi meidän on keskittyä asukkaiden hyvinvointiin. On tärkeää luoda ympäristö, jossa kaikki – riippumatta taustasta, iästä tai elämäntilanteesta – tuntevat itsensä osaksi yhteisöä ja on pääsy tarvitsemansa palveluihin. Ympäristö, jossa on hyvät mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan ja mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan. Meidän tulee panostaa niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiin aktiivisten vapaa-ajan mahdollisuuksien, kulttuuritoiminnan ja sosiaalisten yhteyksien kautta. Luomalla kaupungin, jossa ihmiset voivat hyvin ja kehittyvät, varmistamme asukkaiden hyvinvoinnin niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville.