

Markku
Porsanger
Utsjoki
"Kunnan elinvoiman vahvistaminen; Rajakaupan monipuolistaminen, vastaamaan Norjan kysyntään paremmin. Koulutus- ja jatko-opiskelumahdollisuuksien luominen, nuorten parempaan sitouttamiseen Utsjoelle, (Turun YO/Kevon tutkimusasema), lukio aikaisten approbatur-tutkintojen myötä jatko-opintopaikka! Kunnan pitovoiman vahvistaminen, peruspalvelut turvaamalla ja parantamalla asuntotilannetta sekä kunnan pienyritystoiminnan monipuolistaminen kohdistetuin tarvekartoituksien pohjalta. "
Nimeni on Markku Porsanger. Olen 64 vuotias ja asun Utsjoella. Olen vasta jäänyt eläkkeelle Utsjoen kunnan palveluksesta, jossa työskentelin rakennustarkastajana ja teknisenä johtajana yhteensä 37 vuotta. Omaan erittäin vankan kokemuksen kiinteistöjen hallinnasta sekä kunnallisesta hallinnosta. Toteutan elämässäni saamelaista monipuolista elinkeinorakennetta toteutan yrittäjänä varsinaiseen koulutusammattiini liittyviä rakentamisen konsultointeja, kalastan kotitarpeiksi, metsästän ja olen poromies.
Ehdokkaan vastaukset vaalikoneessa
1 / 11
Varhaiskasvatuksen tulee olla maksutonta kaikille.
2 / 11
Koulujen tulisi priorisoida perinteisiä oppikirjoja digitaalisten oppimateriaalien sijaan.
Matemaattisten aineiden opiskelu konkretisoituu paremmin käsin tehtynä.
3 / 11
Yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä on panostaa urheilutiloihin ja liikuntamahdollisuuksiin.
4 / 11
On tärkeää tarjota kaikille asukkaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kulttuuritoimintaan.
5 / 11
Kunnan tulee ottaa käyttöön tai kehittää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten kunta käyttää varojaan niin sanotun osallistuvan budjetoinnin avulla.
Kuntalaisten mielipide on päätöksen perusta
6 / 11
Kunnan tulee panostaa joukkoliikenteeseen.
7 / 11
Tulisi olla mahdollista olla asukas useammassa kuin yhdessä kunnassa esimerkiksi digitaalisen kuntalaisuuden kautta.
Verotulot auttavat pieniä kuntia ja alueelta poismuuttaneet voivat käyttää kulttuurillisia oikeuksiaan.
8 / 11
Kunnan tulee paremmin mahdollistaa uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman, laajentaminen.
9 / 11
Kunnan tulee monipuolistaa asumismuotoja kaavoituksessa nykyiseen verrattuna.
10 / 11
Kunnan tulee ottaa käyttöön anonyymi rekrytointi.
11 / 11