217
Nimi: Sara Ikävalko
Kunta/Kaupunki: Lahti
Kotipaikka: Lahti
Titteli: Lehtori

217

Sara
Ikävalko

Lahti

"Kaupunki kuuluu kaupunkilaisille. Tulevaisuuden Lahti on taloudellisesti vastuullinen, sosiaalisesti tasa-arvoinen ja ekologisesti ajatteleva. Kaupunki, jossa on ilo kasvaa ja kehittyä. Teemani ovat kaupunkisuunnittelu, kulttuuri ja koulutus. Rohkea, innovatiivinen ja vuorovaikutteinen kaupunki, jossa kaupunkia kehitetään yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Lahdesta luovan ajattelun ja kestävän kehityksen kaupunki."

Luovan ajattelun ja kestävän kehityksen kaupunki.

🐞 Nuoret ❤
Meidän tulee tehdä hartiavoimin töitä, jotta Lahdessa korkeakoulutetut nuoret jäävät alueelle asumaan. Nyt kato on melkoinen. Tähän tulee tehdä muutos. Lahden tulee tarjota kiinnostavaa työtä ja laadukasta asumista myös korkeakoulutetuille nuorille.

🐞 Hyvinvoivat lapset ja perheet ovat kaupungin ❤
Lahden lapsille ja nuorille tulee turvata erinomaiset koulu-, harrastus-, kulttuuri-, liikunta- sosiaali- ja terveyspalvelut. Lasten ja nuorten hyvinvointiin tulee satsata. Lapsista ja nuorista huolta pitävä kaupunki on vetovoimatekijä. Hyvä kaupunkikokemus rakentuu teoista ei puheesta.

🐞 Olen kahden lapsen äiti. Lapsemme ovat käyneet Lahden ruotsinkielistä koulua. Lahdessa meillä on 💖 huikeat dagis ja svenska skolan - nämä olivat syitä miksi aikoinaan päätimme asettua Lahteen. Myös ruotsinkielisiä palveluita tulee kehittää Lahden alueella. Ne ovat selkeitä vetovoima- ja pitovoimatekijöitä. #tarvitsemmeLukion

🐞 Virkeä elinkeinoelämä on taloudellisesti kestävän kaupunkikehityksen perusta. Meidän tulee mahdollistaa alueen elinkeinoelämälle parhaat mahdolliset alustat syntyä, kokeilla ja kehittyä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Perheessämme on pari yritystä ja nämä teemat ovat lähellä ❤.

🐞 Vuorovaikutus ja yhteiskehittäminen tulee olla kaupunkikehittämisen lähtökohta. Tämä tarkoittaa uudenlaista työotetta ja osaamista. Yhteistyötä LUT-yliopiston ja LAB-korkeakoulun kanssa tulee syventää. Kompaktissa kaupungissa meillä ei ole varaa tutkia, suunnitella ja tuottaa palveluita yksin. Yhdessä tekemisessä on voimaa! ❤

🐞 Seudullista yhteistyötä tulee vahvistaa.
Työkseni olen korkeakoulu lehtori LAB Muotoiluinstituutissa. Olen kaupunkisuunnittelija ja pitkän linjan palvelu- ja kaupunkimuotoilija. Olen opettanut ja rakentanut alan korkeakoulutusta Muotsikassa.

Viimeisen 10 vuoden aikana olen saanut olla mukana tiiviisti kaupunkikehittämisessä niin suunnittelijana kuin tutkijana viemässä vuorovaikutteista suunnitteluosaamista kaupunkien toimintamalleihin. Teen myös aiheesta väitöskirjaa Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitokselle.

Viimeiset neljä vuotta olen toimunut Lahden keskustan ja pohjoisen alueen kumppanuuspöydissä, sekä Vapaa-ajan ja hyvinvoinnin lautakunnassa varajäsenenä, Päijät-Hämeen RKPn hallituksessa ja LPS Myllysaari-toimikunnan puheenjohtajana kehittäen Myllysaaren aluetta.

Suunnittelu, opetus ja tutkimustyön rinnalla olen edelleen valmis antamaan aikaani Lahden kaupungin kehittämiseen myös kuntapolitiikan puolella.

Vaaliteemat

Lapset, nuoret ja perheet

Hyvinvoivat lapset ja perheet ovat kaupungin ❤
Lahden lapsille ja nuorille tulee turvata erinomaiset koulu-, harrastus-, kulttuuri-, liikunta- sosiaali- ja terveyspalvelut. Lasten ja nuorten hyvinvointiin tulee satsata. Lapsista ja nuorista huolta pitävä kaupunki on vetovoimatekijä. Hyvä kaupunkikokemus rakentuu teoista ei puheesta.

Nuoret ❤
Meidän tulee tehdä hartiavoimin töitä, jotta Lahdessa korkeakoulutetut nuoret jäävät alueelle asumaan. Nyt kato on melkoinen. Tähän tulee tehdä muutos. Lahden tulee tarjota kiinnostavaa työtä ja laadukasta asumista myös korkeakoulutetuille nuorille.

Olen kahden lapsen äiti. Lapsemme ovat käyneet Lahden ruotsinkielistä koulua. Lahdessa meillä on 💖 huikeat dagis ja svenska skolan - nämä olivat syitä miksi aikoinaan päätimme asettua Lahteen. Myös ruotsinkielisiä palveluita tulee kehittää Lahden alueella. Ne ovat selkeitä vetovoima- ja pitovoimatekijöitä.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Talous ja elinkeinoelämä

Virkeä elinkeinoelämä on taloudellisesti kestävän kaupunkikehityksen perusta. Meidän tulee mahdollistaa alueen elinkeinoelämälle parhaat mahdolliset alustat syntyä, kokeilla ja kehittyä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Perheessämme on pari yritystä ja nämä teemat ovat lähellä ❤.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Kestävä ja viihtyisä kaavoitus

Vuorovaikutus ja yhteiskehittäminen tulee olla kaupunkikehittämisen lähtökohta. Tämä tarkoittaa uudenlaista työotetta ja osaamista. Yhteistyötä LUT-yliopiston ja LAB-korkeakoulun kanssa tulee syventää. Kompaktissa kaupungissa meillä ei ole varaa tutkia, suunnitella ja tuottaa palveluita yksin. Yhdessä tekemisessä on voimaa! ❤

Seudullista yhteistyötä tulee vahvistaa.

Työkseni olen korkeakoulu lehtori LAB Muotoiluinstituutissa. Olen kaupunkisuunnittelija ja pitkän linjan palvelu- ja kaupunkimuotoilija. Olen opettanut ja rakentanut alan korkeakoulutusta Muotsikassa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›