263
Nimi: Pirjo Nylund
Syntymävuosi: 1961
Kunta/Kaupunki: Turku
Kotipaikka: Turku
Titteli: Nuoriso-ohjaaja
Sähköposti: nylundpirjo8@gmail.com
Puhelinnumero: 0443084290

263

Pirjo
Nylund

Turku

"Lapset,nuoret ja uimahallit ! Enemmän tulevaisuuden mahdollisuuksia nuorille. Vesi antaa voimaa ja iloa, uusi uimahalli Turkuun."

Olen kotoisin Helsingistä, mutta asuin Pohjanmaalla Kaskisissa yli 30 vuotta. Minulla on neljä aikuista lasta ja viisi lastenlasta. Osa heistä asuu täällä Turussa, mikä oli syy muuttaa Turkuun n. 3 vuotta sitten.
Olen töissä nuoriso-ohjaajana ruotsinkielisessä Nuorisotila Pastellissa. Aikaisemmin olin töissä nuoriso-liikuntasihteerinä Kaskisten kaupungilla, reilun 30 vuoden ajan. Tunnen hyvin kunnallishallintoa kuin myös nuorisotyötä.
Kaskisissa asuessani kuuluin RKP:n paikallisyhdistykseen monta vuotta. Olin myös RKP:n Pohjanmaan piirihallituksen varsinainen jäsen 2016-2018 ja RKP:n puoluevaltuuston varsinainen jäsen 2017-2021. Lisäksi hallituksen jäsenenä Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymässä vuosina 2017-2021.
Vapaa-aikana käyn uimassa ja vesijumpassa kerran viikossa, kesällä uin mielelläni Samppalinnassa ja Saaronniemen uimarannalla. Minulla on myös viljelypalsta, jossa on kiva kesällä raaputtaa maata.

Vaaliteemat

Lapset, nuoret ja perheet

Lapset,nuoret ja perheet

Lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkeää koska he ovat meidän tulevaisuus. Siksi on erittäin tärkeää panostaa siihen ja varmistaa että kaikilla nuorilla on hyvät lähtökohdat elämässä ja mielekäs arki. Jokaisella nuorella pitäisi olla luotettavia ja turvallisia aikuisia elämässään. Kaupungissa pitää panostaa niin suomen- kun ruotsinkieliseen nuorisotyöhön heidän omalla äidinkielellään ja tarjota nuorille viihtyisiä nuorisotiloja. Nuorisotyössä pidän myös tärkeänä että nuoret voivat kokea toiminnassa iloa ja onnistumisen tunteita.
On myös tärkeää tarjota oikea aikaisia terapia ja muita palveluja omalla äidinkielellään. Lisätään resursseja etsivään nuorisotyöhön.
Maahanmuuttaja nuorille pitäisi tarjota palveluja ja myöskin heidän perheilleen.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Hyvinvoivat asukkaat

Hyvinvoivat asukkaat

Turun kaupungissa on erittäin hyvin järjestetyt liikuntapalvelut. Uimahallien kohdalla on tällä hetkellä käviöitä todella paljon molemmissa uimahalleissa. Petreliuksen uimahalli on jo tullut melkein tiensä päähän. On tärkeää aloittaa uuden uimahallin nopea rakentaminen seuraavalla valtuustokaudella. Samppalinnan maauimalan olisi hyvä olla auki koko syyskuun.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Ehdokkaan vastaukset vaalikoneessa

1 / 11

Varhaiskasvatuksen tulee olla maksutonta kaikille.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

2 / 11

Koulujen tulisi priorisoida perinteisiä oppikirjoja digitaalisten oppimateriaalien sijaan.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

3 / 11

Yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä on panostaa urheilutiloihin ja liikuntamahdollisuuksiin.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

4 / 11

On tärkeää tarjota kaikille asukkaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kulttuuritoimintaan.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

5 / 11

Kunnan tulee ottaa käyttöön tai kehittää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten kunta käyttää varojaan niin sanotun osallistuvan budjetoinnin avulla.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

6 / 11

Kunnan tulee panostaa joukkoliikenteeseen.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

7 / 11

Tulisi olla mahdollista olla asukas useammassa kuin yhdessä kunnassa esimerkiksi digitaalisen kuntalaisuuden kautta.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

8 / 11

Kunnan tulee paremmin mahdollistaa uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman, laajentaminen.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

9 / 11

Kunnan tulee monipuolistaa asumismuotoja kaavoituksessa nykyiseen verrattuna.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

10 / 11

Kunnan tulee ottaa käyttöön anonyymi rekrytointi.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

11 / 11

Jos voisit antaa tulevalle poliittiselle johtajallesi supervoiman, mikä se olisi?

Kyky puhdistaa ympäristö välittömästi ja pysäyttää ilmastonmuutos.
Näkymättömyys paljastamaan ja torjumaan korruptiota kaikilla tasoilla.
Aikamatkustus korjaamaan historiallisia virheitä ja parantamaan tulevaisuutta.
Ääretön viisaus tehdä täydellisiä päätöksiä kaikissa poliittisissa kysymyksissä.
+ Näytä kaikki