Nimi: Lucas Kavander
Syntymävuosi: 2006
Kunta/Kaupunki: Helsinki
Sähköposti: kavanderlucas@gmail.com

Jäsenenä:

Svensk_Ungdom

Lucas
Kavander

Helsinki

"Yhteisin askelin kohti tulevaisuuden kaupunkia."

Olen innokas opiskelija Tölö gymnasium-lukiossa, sekä myös erikoistunut humaani-ekologiaan. Opintojen ansiosta olen saannut kerättyä hyvin monipuolisen näkökulman maailman, maan, sekä kaupungin murheista, että myös mahdollisuuksista.

Entisenä käsipallon pelaajana tiedän joukkuepelin olevan etusijalla melkein kaikessa. Haluan siis myös edistää yhteinäisyyttä ja yhteistyötä yhteiskunnassamme, sen sijaan että jatkuvasti vain luomme vastakkainasettelua. Tietoisin askelin pitää varmistaa että tulevaisuuden Suomessa pystytään vetämään yhdestä köydestä.

Olen myös ollut aktiivisesti mukana Your Finnish Friends-järjestön vapaaehtoistyössä Ukrainan hyväksi. Tämä on antanut minulle arvokasta perspektiiviä siihen, miten jokainen voi vaikuttaa. Toivon, että useammat ihmiset ymmärtäisivät, kuinka helppoa on puolustaa sitä, mihin uskoo.

Olen sitoutunut vahvasti yhteiskunnan kehittämiseen ja parantamiseen. Haluan myös tuoda nuorten ääntä kuuluviin kaikessa päätöksenteossa.

Ehdokkaana tarjoan monipuolisen näkökulman ajankohtaisiin kysymyksiin sekä pitkäjänteisen lähestymistavan, sillä tulevaisuus on lopulta yhteinen meille kaikille.

Vaaliteemat

Kestävä ja viihtyisä kaavoitus

Helsinki, joka kestää säätä ja tuulta

Kaupunkisuunnittelun on varmistettava, että kaikilla asukkailla on oikeudenmukaiset mahdollisuudet liikuntaan ja urheiluun. Tarjoamalla helposti saavutettavia terveellisiä elämäntapoja voimme tehokkaasti torjua terveysriskejä, joita passiivinen elämäntapa aiheuttaa.

Lisäksi viheralueet ja sosiaaliset ympäristöt on otettava yhä paremmin huomioon sekä uusien asuinalueiden suunnittelussa että vanhojen alueiden uudistamisessa.

Asukkaiden terveyttä ja elämänlaatua voidaan edistää suhteellisen yksinkertaisilla toimenpiteillä, kunhan muistamme huomioida ihmisen tarpeet ympäristönsä suhteen.

Kaupunkisuunnittelussa on myös otettava huomioon muuttuva maailma, jossa elämme. Rannikolla sijaitseva kaupunkimme altistuu yhä useammin ilmastonmuutoksen mukanaan tuomille ääri-ilmiöille. Jotta Helsinki ei lamaantuisi esimerkiksi kesähelteiden vuoksi, on nykyisiä kaupunkiympäristöjä tarkasteltava mahdollisten puutteiden ja riskitekijöiden varalta, jotka voivat aiheuttaa haittaa asukkaille. Kaupungin on pystyttävä takaamaan viihtyisä ja turvallinen elämä asukkailleen – riippumatta muuttuvasta ilmastosta tai sääolosuhteista.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Lapset, nuoret ja perheet

Helsinki – perheiden ja nuorten kaupunki

Helsingin tulee olla edelläkävijä perhe- ja opiskelijaelämässä kaikissa sen vaiheissa, panostaen selkeästi siihen, että mahdollisimman moni voi elää täysipainoista elämää kaupungissamme.

Nuorten osalta tämä tarkoittaa panostusta paitsi koulutukseen yleisesti myös niihin mahdollisuuksiin, joita heille tarjotaan opiskeluaikanaan. Kaikkea yrittäjyydestä urheiluun tulee edistää kouluissa, jotta ne nuoret, joilla on unelmia ja visioita, jotka voisivat rikastuttaa kaupunkiamme, myös pääsisivät toteuttamaan niitä.

Perheiden kannalta vakaus on kaiken perusta. Helsingin tulee olla turvallinen ja kustannustehokas kaupunki perhe-elämälle – riippumatta siitä, millaisessa muodossa se toteutuu. On tehtävä panostuksia, jotka varmistavat, että perheiden arki sujuu mahdollisimman mutkattomasti. Kaikenlaisten palveluiden on oltava helposti saatavilla ja korkealaatuisia. Joukkoliikenteeseen on myös investoitava yhä enemmän, jotta kaupungin asukkaiden liikkuminen sujuisi paremmin ja olisi kaikkien ulottuvilla.

Nuorille on tarjottava enemmän mahdollisuuksia kokeilla yrittäjyyttä, kulttuuria ja innovaatioita. On luotava turvallinen ympäristö, jossa nuoret voivat kehittää unelmiaan ja taitojaan, jotta emme menetä niitä mahdollisuuksia, joita nuorissa piilee. Nuorten aktiivisempi osallistuminen Helsingin kehitykseen voi tuoda suuria taloudellisia, kulttuurisia ja teknologisia edistysaskelia – ei vain kaupungille, vaan koko maalle. Perheet ovat varmasti tyytyväisiä, jos heidän lapsensa saavat toteuttaa unelmiaan ja tehdä sitä, mikä heitä aidosti innostaa.

Varmistamalla kaikille lapsesta aikuisuuteen saakka osallistavan ja rikastuttavan kehityspolun sekä sujuvan arjen perheille, rakennamme valoisan tulevaisuuden Helsingissä.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Hyvinvoivat asukkaat

Suurhyökkäys passiivista elämäntapaa vastaan

Suomea ja Helsinkiä vaivaa se, että väestö liikkuu keskimäärin yhä vähemmän vuosi vuodelta. Erityisesti nuorten keskuudessa voimme nähdä huolestuttavaa tilastotietoa heikkenevästä kunnosta ja fyysisestä suorituskyvystä. Lisäksi yksinäisyys ja eristäytyneisyys ovat palautuneet koronaviruspandemian sulkutoimista vain hitaasti.

Mitä voimme tehdä pelastaaksemme kansamme kuntokuolemalta? Voimme aloittaa panostamalla useampiin ja paremmin saavutettaviin liikuntamahdollisuuksiin. Agendani on edistää kaupunkikehitystä, jossa sekä vanhoille että uusille kaupunginosille tarjotaan runsaasti mahdollisuuksia liikuntaan ja urheiluun. Liikkuva kansa on tuottava kansa, ja sosiaaliset kohtaamiset lisäävät onnellisuutta – vaikka me suomalaiset emme tunnetusti ole kovin puheliaita.

Suurimmat resurssit tulee kohdistaa nuorten liikuntaan, sillä heidän tilanteensa vaatii kiireellistä ratkaisua. Tarjoamalla yhteisöllistä liikuntaa mahdollisimman monelle taustasta tai taloudellisesta asemasta riippumatta voimme yhdistää kokonaisia sukupolvia ennennäkemättömällä tavalla. Urheilun ilo ylittää kielimuurit ja kulttuurien tai ennakkoluulojen asettamat rajat. Kaikkien ei tarvitse olla seuraava Jari Litmanen tai Paavo Nurmi – jo pelkästään kentälle, radalle tai nurmikolle astuminen on suuri saavutus. Kaupungin rooli on mahdollistaa tämä askel asukkailleen. Tämä voidaan toteuttaa sisällyttämällä liikunta- ja viheralueet kaupunkisuunnitteluun, jotta kaikilla on tasavertainen mahdollisuus nauttia liikkumisen ilosta.

Perheiden tukemiseksi ehdotan, että kaupunki ottaa taloudellisen aloitteen. Meidän on aktiivisesti pyrittävä minimoimaan junioriurheilun kustannukset sekä panostettava sen saavutettavuuteen koko kaupungissa – ei vain kenttien ja tilojen muodossa, vaan myös urheiluseurojen kautta.

Nämä Helsingin toimet ovat sijoitus, joka tuottaa suurimman mahdollisen tuoton. Se on tuotto, joka näkyy lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten hymyissä. Heidän terveydessään ja yhdessäolossaan, jota liikkuminen tukee.

Panostus terveellisempään kaupunkiin – ei ainoastaan fyysisen terveyden, vaan myös henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin osalta – luo vankan pohjan sille, että Helsinki selviytyy kaikista tulevaisuuden haasteista.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Ehdokkaan vastaukset vaalikoneessa

1 / 11

Varhaiskasvatuksen tulee olla maksutonta kaikille.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Varhaiskasvatus muodostaa lasten kehityksen kulmakiven. Tarjoamalla maksuttoman varhaiskasvatuksen ehkäisemme lasten syrjäytymistä. Yhdenkään lapsen ei tulisi olla yksinäinen. Maksuton varhaiskasvatus pienentää myös vanhemmuuden taloudellista taakkaa, mikä voi erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa olla ratkaiseva tekijä, joka estää lasten saamisen. Vaikka tämä merkitsisi lisäkustannuksia kaupungille, tulemme pitkällä aikavälillä hyötymään siitä, että lapset ovat saaneet olla mukana varhaiskasvatuksessa, oli vanhempien taloudellinen tilanne mikä tahansa. Lisäksi tämä voisi kannustaa perheen perustamiseen, sillä taloudellinen kynnys olisi huomattavasti matalampi.

2 / 11

Koulujen tulisi priorisoida perinteisiä oppikirjoja digitaalisten oppimateriaalien sijaan.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Digitaaliset oppikirjat ovat laajalti hyvin huonolaatuisia, eivätkä onnistu olemaan yhtä informoivia kuin perinteiset paperiset oppikirjat. On silti erittäin tärkeää että lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan digitaaliseen maailmaan, myös opinnollisesti. Rajaamalla digitaaliset ympäristöt pelkästään vapaa-ajalle, jää nuorison digitaidot puutteelliseksi. Kansainvälisesti kilpaikykyisessä Suomessa tulee sen sijaan kannustaa nuoria käyttämään tuottavalla ja innovatiivisella tavalla tietotekniikkaa. Päivä päivältä enemmän digitaalisoidussa maailmassa emme kertakaikkiaan voi turvautua pelkästään perinteisiin oppimateriaaleihin. Hybridimalli, jossa sekä perinteiset, että myös digitaaliset oppimateriaalit olisivat kouluissa käytössä, palvelisi paljon paremmin oppilaiden tarpeita.

3 / 11

Yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä on panostaa urheilutiloihin ja liikuntamahdollisuuksiin.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Urheilu, liikunta, sekä muu virkistystoiminta muodostaa asukkaiden hyvinvoinnin ytimen. Aktiiviseen elämäntapaan kuuluu, että nauttii riittoisasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, sekä myös liikunnasta. Tämä on paras tapa jolla turvaa itselleen terveellisen ja pitkän iloisen elämän. Urheilu ja liikunta tuo myös tehokkaasti ihmisiä yhteen. Liikunnan ilo ylettyy yli kielimuurien, sekä yli muiden esteiden, joita ihmisillä kanssakäydessään saattaa olla. Helsingin jatkuvassa kansainvälistymisessä on myös tarjottava asukkaille hyödyllinen tapa löytää toisensa. Tarjoamalla laadukasta virkistystoimintaa ja helposti saatavilla olevaa yhteisliikuntaa luomme asukkaille terveellisiä elämäntapoja. Tapoja, jotka pidemällä aika-välillä hyödyttävät koko yhteiskuntaa, sillä terve ja hyvinvoiva asukas on tuottavin. Kunnan, meidän tapauksessa kaupungin, on siis jatkossa panostettava enemmän asukkaiden elämäntapoihin ja terveyteen, vapaa-ajan liikunnan ja virkistyksen kautta. Jokainen panostettu euro on sijoitus asukkaiden elämään, iloon ja hyvinvointiin.

4 / 11

On tärkeää tarjota kaikille asukkaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kulttuuritoimintaan.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Kultuurillinen toiminta vahvistaa sekä identitteettiämme, että myös kultuurillista kehitystä. Kultuurillista toimintaa on tuettava, ettei kultuurimme sorru puhtaasti markkina-välineeksi. Suomen ja itsenäisen Suomen idea on kautta aikojen kantautunut sukupolvelta toiselle juuri kultuurillisen toiminnan kautta. Meidän on kunnioitettava tätä perinnettä, joka aikoinaan myös synnytti itsenäisen Suomen idean. Kultuurillinen toiminta on myös tärkeä osa kaupunkia ja sen asukkaiden yhtenäisyyttä. Jos siis joku haluaa osallistua kulttuuri-maailmaamme, niin on myös paras antaa sille mahdollisuus.

5 / 11

Kunnan tulee ottaa käyttöön tai kehittää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten kunta käyttää varojaan niin sanotun osallistuvan budjetoinnin avulla.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Aktiivisempi osallistuminen kaupungin asukkailta voisi monessa tilanteessa olla ratkaiseeva asukkaiden viihtymisen, sekä myös kaupungin resurssien tehokkaan käytön kannalta. Asukkaat itse tietävät usein parhaiten mitä alueellansa tarvittaisiin ja mikä sieltä puuttuu. Aktiivisen ilmapiirin luominen voi tosin olla haastavaa, sillä voimme muutenkin nähdä suhteellisen pienen kiinnostuksen jo olemassa oleviin kaupungin demokraattisiin prosesseihin. On silti hyvä kokeilla tätäkin.

6 / 11

Kunnan tulee panostaa joukkoliikenteeseen.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Joukkoliikenne muodostaa kultaisen mahdollisuuden kaupunkilaisten elämän laadun kohentamiseen. Kehittäen koko kaupungin kilpailukykyä ja ilmastoystävällisyyttä. Joukkoliikenne on ideaali kuljetusmalli tulevaisuuden Helsingissä. Vähennämme haitallisten partikkeleiden määrää ilmassa, jotka aiheutuvat henkilöajoneuvoista. Lisäksi Helsinki voisi nostaa houkuttavuuttaan kansainvälisellä tasolla, varsinkin korkeakoulutettujen työntekijöiden ja osaajien silmissä.

7 / 11

Tulisi olla mahdollista olla asukas useammassa kuin yhdessä kunnassa esimerkiksi digitaalisen kuntalaisuuden kautta.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Kunnat ovat pääasiassa vastuullisia sekä palveluiden tarjoamisesta, että myös paikallishallinon toteuttamisesta asukkaidensa eduksi. Sanotaan vaikka, että Suomen kansalainen olisi digitaalisesti asukas vaikkapa Kauniaisissa, samalla kun tämä asuisi Helsingissä. Mihin kuntaan hän maksaisi kunnallisveronsa, kun yhdellä on huomattavasti alempi veroprosentti kuin toisella? Samalla kyseinen henkilö hyödäntäisi pääasiassa Helsingin resursseja.

8 / 11

Kunnan tulee paremmin mahdollistaa uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman, laajentaminen.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Uusiutuvalla energialla lisätään kaupungin sähköntuotantoa aiheuttamatta lisää päästöjä tai saasteita kaupunkimaiseemaamme. Erityisesti Helsingissä voisimme hyödyntää katutuulta, joka vahvistuu meidän kaupungin rakennusten ansiosta. Kaikille yksityistoimioille jotka vain haluavat lisätä puhtaan ja uusiutuvan energian tuontantoa tulee ehdottomasti antaa mahdollisuus tehdä niin.

9 / 11

Kunnan tulee monipuolistaa asumismuotoja kaavoituksessa nykyiseen verrattuna.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

10 / 11

Kunnan tulee ottaa käyttöön anonyymi rekrytointi.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

Kuntien sekä kaupungin on pystyttävä tekemään turvallisuusselvitykset rekrytointiprosessien aikana. Anonyymi rekrytointi toimii hyvin kun halutaan poistaa kaikki mahdolliset ennakkoluulot. Kaupunki ja kunta työnantajana ei tosin muutenkaan tulisi olla altis ennakkoluuloille valtiollisena toimijana. Ellei turvallisuusselvityksiä pysty anonyymisyyden takia tehdä, olevat sitten myös turvallisuuden riskit liian isot.

11 / 11

Jos voisit antaa tulevalle poliittiselle johtajallesi supervoiman, mikä se olisi?

Kyky puhdistaa ympäristö välittömästi ja pysäyttää ilmastonmuutos.
Näkymättömyys paljastamaan ja torjumaan korruptiota kaikilla tasoilla.
Aikamatkustus korjaamaan historiallisia virheitä ja parantamaan tulevaisuutta.
Ääretön viisaus tehdä täydellisiä päätöksiä kaikissa poliittisissa kysymyksissä.

Jos saisimme voitettua ihmiskunnalle pari vuosituhatta lisää elettävää, voisimme poistaa muut maailmaa vaivaavat ongelmat. Ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaan päin kohdistettu uhka, ilman sitä, vain taivas olisi rajana.

+ Näytä kaikki