Nimi: Emilia Lindström
Syntymävuosi: 1995
Kunta/Kaupunki: Parainen
Kotipaikka: Parainen
Titteli: Varhaiskasvatuksen sosionomi
Sähköposti: emilialindstrom95@gmail.com

Jäsenenä:

Svensk_Ungdom

Emilia
Lindström

Parainen

"Politiikka tarvitsee päättäjiä joilla on kokemusta ja tietoa siitä miltä kenttä näyttää todellisuudessa. Silloin päätöksiä tehdään todellisuuden perusteella eikä paperien mukaan."

Varhaiskavatuksen socionomina, kahden lapsen äitinä ja HBTIQ+ communityn jäsenenä minulla on tavoite tehdä maailmasta hieman turvallisempi ja positiivisempi tulevaisuuden aikuisille; haluan kävellä turvallisesti vaimoni ja lasten kanssa missä tahansa ja sitä toivon myös kaikille muille.
Minulla on kokemusta kentältä varhaiskasvatuksesta, vanhustenhoidosta ja kulttuurista eli tiedän miltä kenttä näyttää todellisuudessa ja miten tärkeätä on että näistä alueista ei tehdä kompromisseja taloudellisilla leikkauksilla.

Vaaliteemat

Lapset, nuoret ja perheet

Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuus. Että ne, ja koko perhe, saavat se tuen ja hoidon minkä tarvitsevat on perusta siihen että niillä aikuisilla on hyvä olla ja pystyvät/jaksavat olla mukana edistämässä toimivaa yhteiskuntaa.
Että päivähoito, koulukäynti ja mahdollisuus terveydenhuololle kompromisoidaan ei tue tätä.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Maailma jossa otetaan muiden elämä yhä enemmän kevytmielisesti on aika rakentaa maailma missä yhteisöllisyys on taas yhteisön perusta.
Yhdessä päättäjien on löytävä ratkaisu kasvavaan rikosrekisteriin nuorison keskuudessa ja rauhoittaa maailman myrskyistä tilannetta missä pelko kasvaa yhä enemmän. Kaikilla on oikeus turvallisuudelle ja mukavaan elämään; riippumatta siitä millainen tausta sinulla on.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Kulttuuri ja vapaa-aika

Kulttuuri on hyvin iso osa meidän yhteiskuntaa. Ilman kulttuuria maailma olisi hyvin hiljainen ja jotain mitä on monille, jos ei kaikille, iso ilon lähde ei enää löytyisi.
Maailma tarvitsee muutakin kun työtä; kulttuuri ja vapaa-ajan aktiviteetit on se joka muodostaa meitä ihmisinä. Siksi näihin täytyy panostaa eikä painaa alaspäin ja luokitella niitä merkityksettömiksi.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Ehdokkaan vastaukset vaalikoneessa

1 / 11

Varhaiskasvatuksen tulee olla maksutonta kaikille.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

2 / 11

Koulujen tulisi priorisoida perinteisiä oppikirjoja digitaalisten oppimateriaalien sijaan.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

3 / 11

Yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä on panostaa urheilutiloihin ja liikuntamahdollisuuksiin.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

4 / 11

On tärkeää tarjota kaikille asukkaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kulttuuritoimintaan.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

5 / 11

Kunnan tulee ottaa käyttöön tai kehittää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten kunta käyttää varojaan niin sanotun osallistuvan budjetoinnin avulla.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

6 / 11

Kunnan tulee panostaa joukkoliikenteeseen.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

7 / 11

Tulisi olla mahdollista olla asukas useammassa kuin yhdessä kunnassa esimerkiksi digitaalisen kuntalaisuuden kautta.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

8 / 11

Kunnan tulee paremmin mahdollistaa uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman, laajentaminen.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

9 / 11

Kunnan tulee monipuolistaa asumismuotoja kaavoituksessa nykyiseen verrattuna.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

10 / 11

Kunnan tulee ottaa käyttöön anonyymi rekrytointi.

Täysin samaa mieltä
Osittain samaa mieltä
Osittain eri mieltä
Täysin eri mieltä

11 / 11

Jos voisit antaa tulevalle poliittiselle johtajallesi supervoiman, mikä se olisi?

Kyky puhdistaa ympäristö välittömästi ja pysäyttää ilmastonmuutos.
Näkymättömyys paljastamaan ja torjumaan korruptiota kaikilla tasoilla.
Aikamatkustus korjaamaan historiallisia virheitä ja parantamaan tulevaisuutta.
Ääretön viisaus tehdä täydellisiä päätöksiä kaikissa poliittisissa kysymyksissä.

Kukaan ei voi tehdä täydellisiä päätöksiä aina, valitettavasti, mutta tottakai toivon johtajalta paljon viisautta, kokemusta ja humaanisuutta. Johtaja joka on ihmisten tasolla.

+ Näytä kaikki