Veronica Rehn-Kivi

658

"Oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa!"

Olen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä saanut työskennellä sote-uudistuksen parissa viimeisen viiden vuoden ajan. Siksi olen voinut muodostaa kokonaisvaltaisen käsityksen lain sisällöstä — lain, joka tulee olemaan uusien hyvinvointialueiden toiminnan perusta. Olen vahvasti sitoutunut ja motivoitunut toteuttamaan lain pykäliä nyt myös käytännössä sekä kehittämään sellaisia ratkaisuja, jotka hyödyttävät kaikkia Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaita.

Tavoitteeni on tehdä Suomesta maa, jossa toimiva ja tasa-arvoinen perusterveydenhuolto on hyvinvointivaltion perusta, jossa kansalaiset voivat hyvin, jossa jokainen lapsiperhe tuntee olonsa turvalliseksi arjessa, jossa vakavasti sairaat saavat laadukasta erikoissairaanhoitoa, jossa seniorikansalaiset voivat luottaa ihmisarvoiseen vanhuuteen, jossa huolehditaan heistä, jotka eivät itse tule toimeen ja jossa kaikki saavat hoitoa omalla äidinkielellään suomeksi tai ruotsiksi.

Tämä edellyttää, että suuntaamme resurssimme oikein, että hoitoketjuista tehdään toimivia kokonaisuuksia, että palvelut ovat asiakaslähtöisiä ja tehokkaita myös digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen, että yksilön tarpeet huomioidaan hoitosuunnitelmia tehtäessä ja että meillä on riittävästi motivoitunutta ja oikeudenmukaisesti palkattua hoitohenkilökuntaa.

Pidän panostuksia ennaltaehkäisevään hoitoon erityisen tärkeänä, koska se on kustannustehokasta ja se vähentää tarpeetonta inhimillistä kärsimystä. Olen siksi perustanut Eduskunnan rokoteryhmän ja ajanut menestyksekkäästi mm. päätöksiä HPV-rokotusten ulottamista myös pojille sekä riskiryhmille tarkoitettujen pneumokokkirokotusten sisällyttämistä kansalliseen rokoteohjelmaan.

Olen toiminut 25 vuoden ajan Kauniaisten kaupunginvaltuustossa ja viimeiset neljä vuotta kaupunginhallituksen ja kaupungin henkilöstöjaoston puheenjohtajana. Vuosina 2016-2020 toimin Finlands svenska brand- och räddningsförbund FSB:n puheenjohtajana, jolloin sain arvokasta kokemusta palo- ja pelastustoiminnasta. Kansanedustajana olen toiminut vuodesta 2016.

Olen naimisissa, perheessämme on kolme lasta ja neljä lastenlasta. Liikun luonnossa ja viihdyn metsässä. Hiihto, kulttuurielämykset ja yhteiset riennot perheen kanssa ovat rakkaimpia harrastuksiani.

Nimi: Veronica Rehn-Kivi
Syntymävuosi: 1956
Alue: Länsi-Uusimaa
Kotipaikka: Kauniainen
Titteli: Kansanedustaja, arkkitehti, Kauniaisten kaupunginhallituksen pj
Sähköposti: veronica.rehnkivi@gmail.com
Jäsenenä:

Vaaliteemat

Hoito ja hoiva

Terveydenhoidon ja hoivapalvelujen on oltava tasa-arvoisesti kaikkien ulottuvilla asuitpa missä tahansa Länsi-Uudellamaalla. Toimiva perusterveydenhoito ja lähipalvelut on turvattava koko hyvinvointialueella. Erityisesti lapsiperheet ja seniorikansalaiset ovat riippuvaisia lähellä omaa kotia saatavista palveluista. Mikäli terveyskeskus on kauempana, palvelut voi tulla sinun luoksesi esimerkiksi mobiilipalvelujen muodossa. Koko hoitoketjun perusterveydenhoidosta erikoissairaan-hoitoon on toimittava potilaan kannalta joustavasti. Vammaispalveluja on kehitettävä yksilölliset erityistarpeet huomioiden.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Lapset, nuoret ja perheet

Liian monet lapset ja nuoret voivat huonosti. Tilanteen parantamiseksi tarvitaan ennaltaehkäisevää toimintaa. Äitiys- ja lastenneuvolat toimivat hyvänä esimerkkinä: ne ovat yhteiskuntamme tehokkaimpia ennaltaehkäiseviä palveluja. Siksi niiden toiminta tulee turvata ja palveluja kehittää niin että ne tukevat perheitä parhaalla mahdollisella tavalla. Oppilashuolto tulee säilyttää kouluissa ja kynnyksen kuraattorien sekä koulupsykologien luo on oltava matala. Oppilashuoltoon tarvitaan lisää henkilöstöä. Mielenterveyspalvelut yhdistetään nyt perusterveydenhuoltoon ja kuten hoitotakuu edellyttää, terapiapalvelujen on oltava saatavilla seitsemän päivän kuluessa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Vanhuspalvelut

Vanhustenhoivan on oltava arvostavaa ja siinä on huomioitava seniorien tarpeet ja toiveet. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet — kuten seniorineuvolat — ovat erittäin tärkeitä. Samoin kuin tekijät, jotka pitävät seniorit aktiivisesti mukana yhteiskunnan eri toiminnoissa. Kotihoidon palvelujen on oltava sellaisia, että niiden avulla seniorit pärjäävät jokapäiväisessä arjessa. Tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon henkilöstömitoituksia tullaan kasvattamaan, mutta panostuksia tarvitaan myös henkilöstön hyvinvointiin, parempaan johtamiseen ja työn vaatimustasoa vastaavaan palkkaukseen. KELAn tukemien kuljetuspalvelujen on toimittava kitkattomasti ja tasa-arvoisesti, jotta arkisten askareiden suorittaminen sujuu joustavasti.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›