Petra Lind

156

"Elämä on paikallista, ja niin myös hoivan ja huollon kuuluu olla: Asiantunteva ja turvallinen, lähellä sinua, koko Itä-Uudellamaalla."

Olen positiivinen ja energinen, 46-vuotias Askolalainen, alun perin kotoisin Porvoosta. Taustaltani olen paikallislehden toimittaja. Puolet elämästäni olen kiertänyt Itä-Uudenmaan joka kolkkaa, ja kirjoittanut ihmisistä, ilmiöistä ja yhteiskunnasta. Tunnen kylät ja kyläläiset, samalla olen hyvin perillä yhteiskunnallisista asioista ja päätöksenteosta. Ensimmäisen kauden kunnallisvaltuutettuna Askolassa, yhteiskunnallinen kiinnostukseni on kasvanut entisestään. Vapaa-ajalla ulkoilutan koiraa, urheilen, ahmin dekkareita ja vietän aikaa perheen parissa.

Sitoutumaton  
Nimi: Petra Lind
Syntymävuosi: 1975
Alue: Itä-Uusimaa
Kotipaikka: Askola
Titteli: viestintäkoordinaattori
Sähköposti: petra.lind@askola.fi

Vaaliteemat

Lapset, nuoret ja perheet

Lapset ja nuoret, ja heidän myötä myös perheet, muodostavat ison ryhmän Itä-Uusmaalaisia, joiden hyvinvoinnista meidän pitää huolehtia. Psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti lasten ja nuorten parissa, ja meidän pitää taata heille nopeaa ja asiantuntevaa hoitoa, estääksemme, että ongelmat eskaloituvat. Moni perhe elää paineen alla, ja voimme tarjota heille tarvittavaa tukea matalan kynnyksen palveluiden myötä, huolehtimalla siitä, että hoitomahdollisuuksia ib saatavilla sekä kolmannen sektorin yhteistyön kautta.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Hoito ja hoiva

Terveydenhuoltopalvelujen saatavuus kaikille on yksi hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareista. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella tulee pyrkiä samaan, ja on tärkeää, että hoito ja hoiva löytyy ihmisten läheltä myös vastaisuudessa. Nopea, asiantunteva ja turvallinen hoito pitää myös jatkossakin olla saatavilla paikallisissa terveyskeskuksissa. Haluan myös korostaa terveydenedistämisen ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tärkeys, olennaisena osana Itä-Uudellamaalla tarjolla olevasta hoidosta ja hoivasta.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Pelastuspalvelut

Pelastuspalvelut ovat olennaisia Itä-Uusimaalaisten tuen ja turvan takaamiseksi. Työn näkyvin osa on palojen sammuttaminen ja pelastustyöt onnettomuuden sattuessa, mutta on tärkeä muistaa, että pelastuslaitoksen henkilökunta myös tekevät ennaltaehkäisevää työtä. Esimerkiksi ennaltaehkäisevälle työlle, paloturvallisuuden ja ensiavun saralla pitää varata riittävästi resursseja myös vastaisuudessa. On myös taattava, että pelastustoimen henkilöstömitoitus priorisoidaan, sen lisäksi on myös tärkeä muista alueen vapaapalokuntia: Monelle meistä juuri he tarjoavat paikallista turvaa, ja suotakoon se myös tulevaisuudessa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›