Margita Lukkarinen

7

"Nyt kehitetään eikä karsita! Keski-Pohjanmaalla on jo integroitu toimintamalli, johon nyt liitetään pelastustoimi. Pidetään kiinni siitä mikä toimii ja kehitetään uusia toimintamalleja, jotta palvelut ovat kaikkien saatavilla – riippumatta asuinpaikasta. Palvelut omalla kielellä on itsestään selvää. "

Olen 67-vuotias eläkeläinen – tänään ehkä aktiivisempi kuin koskaan. Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsenenä ja rkp:n valtuustoryhmän puheenjohtajana osallistun kotikaupunkini kehittämiseen. Keski-Pohjanmaan liiton hallituksen jäsenenä saan osallistua maakunnan kehittämiseen.
Minulla on sosionomin koulutus, pääaineenani sosiaalityö. Olen toiminut sosiaalityöntekijänä, vanhusten avohuollon kehittäjänä sekä osastopäällikkönä, vastuualueenani ruotsinkielisen väestön palvelujen kehittäminen, Kokkolassa. Työurallani olen myös ollut toimittajana, puoluetyöntekijänä, EU-konsulttina ja yrittäjänä. Jäin eläkkeelle Kokkotyö-säätiön toimitusjohtajan paikalta, jonka tavoitteena oli valmentaa työttömiä työelämään.
Olen usean vuoden ajan saanut toimia vanhusten asumispalveluja tuottavan yhdistyksen, De Gamlas Hem i Gamlakarleby ry, puheenjohtajana. Olemme kehittäneet asumiskonseptin senioreille, joka tuottamiensa senioriasuntojen lisäksi kehittää tukipalveluja sekä ennaltaehkäiseviä toimintamuotoja, joiden avulla tuetaan kotona asumista mahdollisimman pitkään.
Olen hyvinvointialueen valmistelutyöryhmän työtä seuraavan poliittisen seurantaryhmän jäsen.
Olen naimissa, meillä on kaksi aikuista lasta ja kuusi lastenlasta. Asun Hakalahdessa Kokkolassa ja pidän luonnossa olemisesta, pitkistä vaelluksista, lukemisesta, matkustamisesta ja kulttuurin eri muodoista.

Nimi: Margita Lukkarinen
Syntymävuosi: 1954
Alue: Keski-Pohjanmaa
Kotipaikka: Kokkola
Titteli: Sosionomi, eläkeläinen
Sähköposti: margita.lukkarinen@anvianet.fi
Puhelinnumero: 0451124477
Jäsenenä:

Vaaliteemat